Etiäpäin

Aika lailla taas on mielialat vaihdellu viimeisten viikkojen aikana. Ennen FinnSpringiä tuntui, että homma alkoi taas pikku hiljaa maistua, jos ei oteta huomioon erittäin jumista lihaksiston olotilaa. Yläneellä kumminkin pamahti nilkka, ja pari päivää uitiin jälleen aika synkissä vesissä, ajatuksissa koko kevät/kesäkauden kuoppaaminen. Viime päivien tunnustelujen perusteella pahimmalta kuitenkin vältyttiin, sillä onhan näiden viime vuosina tapahtuneiden nilkkasoirojen takia kanssa taisteltu useampia kuukausia. Nyt homma ei vaikuttaisi ollenkaan niin pahalta. Tiomilassa toki vedettiin vielä kunnon annostuksella buranaa, nilkka ei ottanut takapakkia maastossa, eikä tanssilattialla. Näin uskallan todeta nyt, kun puudutusaineet ovat mahdollisesti jo pienemään päin ropassa? Fakta homma on kuitenki se, että viime päivinä reeneissä on sujunut, ja kipu on pienemään päin.

Tiomilakin tosiaan oli ja meni. Itse kinkkasin ysipätkällä ihan ok vedon, paljon pikkuvirhettä, ja pari puoliminuuttista, yhteensä vajaa kakkonen. Paljon parempaa ei näillä suunnistuskilometreillä voi pyytää. Hyökkäysvaihde oli koko ajan päällä, ja vähän jopa tuntui välillä, että jalat vastas huutoon, ainakin paremmin mitä viimeisellä pariviikkosella. Osuussijotuksena 26, reilu neljä minuuttia osuuspohjiin,joka kertoo aika tarkhalleen tämän hetkisen kunnon. Ei häävi, muttei farssikaan. Joukkueen suoritus oli ihan ok, yöllä yks turha kymppiminuuttinen koukku pois, eikä tikkitiaisen olis tarvinnu vedellä pkta koko långanatttenia ja sijotus olis ollu aika monta pinnaa ylempänä.

Huomenna palataan niille pelipaikoille, mistä koko talven kurimus sai alkunsa, eli Jukoleirille. Aika heikoilla hangilla siis liikutaan. Muuten kesän kuviot on alkanut pikku hiljaa hahmottua. TampereGameseihin asti olis tarkotuksena lyödä isoo kovaa koneeseen ja Jukolassa otetaan tilannekatsaus siihen missä mennään. Jos kunto osoittautuu riittäväksi taistelemaan hyvistä sijoista Kainuussa niin sielä ollaan viivalla. Siitä sitten Oringenin kautta kohti syksyä ja SM-pitkiä, joissa minimitavoitteeksi on asetettu plaketti. Nobigdeal.

kesk.

Viivan loppuun loppui leikki. Eka varotteli ja sitten paukahti. Kysyn vaan että MITÄKÖHÄN VITTUA? Joskus oon jollekin sanonuettä minä en mitn vitn active ankleja jalkoihini lyö, mutta näemmä alkaa olla erittäin lähellä jos lajin parissa meinaa jatkaa.Vähän siinä vielä yrittelin ojavilvottelujen jälkeen jatkaa väliä loppuu mut eihän siitä mitn tullu.Nopeemmin tuolta meinaan olis rataa pitkin juosten tullu pois kun kävelle.

Onneks meno oli kuitenki alusta asti epäsujuvaa mönkimistä, niin ei tulospuolelta jääny mitn jossiteltavaa. Muuten olikin aika lailla koko vuoden ensimmäisiä päiviä kun ei polvee,päkiää tai nilkkaan sattunu, jotenpitihän moiseen saada äkkiä muutos. Sellanen ihan kevyt, siis ihan pikkune vaan vitutus päällänsä.

Siison öpening

Kevät tulee ja yhtä varmasti kun Fincke ja Nurmonen hyppäävät tässä vaiheessa vuotta sivuun niin allekirjoittanut pystyy aloittamaan juoksuharjoittelun. Talvi on mennyt totuttuun tapaan korvaavia tehdessä, välillä hyvällä, välillä huonolla motivaatiolla. Juoksukilometrejä on alla sopivat 300, hiihtokilometrejä pari tonnia enemmän ja suunnistajalle passelia yläkolmion kehitystä tunti poikineen.

Viime viikolla tuli käytyä Haldenissa ja karttaa lyötiin käteen ensimmäisen kerran sitten 25-mannan. Suunnistus oli yllättävän hyvin hanskassa, eikä se fyysinen suorituskykykään ihan hukassa talven jäljiltä ole. Jottei homma mene taas liian positiiviseksi niin kipeenähän sitä tuli oltua reissuun lähtiessä, reissussa ja reissun jälkeen. Pari kisaa tuli kumminkin vedettyä mökkihöperöitymisen ehkäisemiseksi.


Yö


Takaa-ajo

Tinken avustuksella tuli kaivettua Oman(kiitokset vaan Sveitsiin) lääkelaatikosta äsken antibiootit koneeseen, jos vaikka niiden avulla pääsis vielä pari lenkkiä heittään ennen Tiomilaa. Tässä vastoinkäymisten jatkuvassa tulvassa on jotenkin oppinut pikku hiljaa olemaan ressaamatta niistä enää sen koommin. Sillon reenataan kun pystytään ja sillon kun ei pystytä niin tehdään jotain muuta. Ei siinä sen ihmeellisempää. Näkyy viivalla.

Soiro

Niinhän siinä sitten taas kävi, että menin ja teloin itseäni viime viikonlopun jukoleirillä. Niin ja vaihteeksi nilkan seutua, eri jalka tosin kuin viime vuonna. Tulin siinä jyrkkää kallion reunaa alas aika lailla persemäkeä, toinen jalka jotenkin tökkäsi kallioon ja taittui siten, että jysäytin sitten koko muun ropan voimalla siihen päälle. Kuulu sellanen mukava naksahdus, ja pienet kivut päälle. Mikään perus nivelside venähdys ei siis ole kyseessä,vaan soiro on hieman eri paikassa. Erittäin hyvä lisä, jo ennestään mukavahkoon sairaskertomukseen.

Eilen kävin juoksua kokeilemassa ensimmäisen kerran tapahtuman jälkeen. Tuloksena yksipuolista hoipertelua ja keskeytys 15 minuutin jälkeen. Ensi viikolla pitänee sitten vissiin tuonne lääkäriinkin nöyrtyä jossei vkl tapahdu positiivisia asioita. Sm-yö jää siis väliin, joka tietysti jonnin verran nakertaa. Kunto on kumminkin ollut vahvasti nousussa koko ajan ja menohalut olis aika kovat. Kassellaan sitten taas viikon päästä uudestaan, taipuuko jalka Ruotsin maalle. Toiveissa olisi ettei ihan viimevuotisen kaltaista paussia tulisi nilka takia. Silloin Halikossa mennyt nilkka kesti vaivaiset pari kuukautta parantua. Toki silloin tuli sen kanssa kyllä turhan aikasin hölmöiltyäkin, mikä ei välttämättä nopeuttanut parantumista.

Mut eipä tässä, leuka rintaan vaan ja kohti uusia pettymyksia. Vahvasti homma näyttää kumminkin siltä, etten onnistunut siirtämään hyvää fyysistä virettä sitten tänä syksynä tulostaululle sen koommin.

Luotisuoraan ja sujuvasti

Noinhan sen vissiin olisi pitänyt mennä , mutta tuotos jonka sain aikaiseksi lauantain kisassa oli jotain hieman erilaista.



Heti alusta astihan se oli melko hankalaa, ykkösrastia seisoskelin viitisentoista sekuntia ennen kun bongasin lipun, kakkosväli edettiin lähes kävellen ja kolmosvälillä lähti homma sitten jo todella pahasti lapasesta. Suunnitelmana oli maalailla hieman karkeahkolla pensselillä kompassiin luottaen aina tielle asti, joka ei ihan onnistunut suunnitelmien mukaan. Tulin toki tielle aika lailla siihen kohtaan mihin olin ajatellutkin, reitti ei vain ollut ihan yhtä suoraviivainen kuin oli tarkoitus. Suunnitelma jo itsessään oli huono, ja toteutus vielä huonompi. Hommaa olisi saattanut auttaa vaikka se, että jos tarkoitus on vetää suunnalla, voisi olla fiksumpaa jos malttaisi vaikka pari kertaa välillä vilkaista siihen kompassiin. Tällä kertaa siihen ei selvästikään ollut aikaa, joten tuloksena eksyminen ja tappiominuutteja kaksi. Samat ongelmat ja suunnistuksen jatkuva pyöriminen jaloissa oli myös loppuradan teema, toki taisi pari väliä lopussa mennä ihan kivastikin kun sai uraa pitkin juosta lipulle. Aikalailla pettynythän sitä taas oltiin itseensä kisan jälkeen. Pelikirjaan oli kumminkin kirjattu suunnistuksen ehdoilla eteneminen, jossa epäonnistuttiin 100 prosenttisesti, mutta pakkohan se on uskoa, että vielä joskus sitä malttaa suunnistaa ihan finaalissakin. Ja jos joskus haluaa ihan oikeasti vastaavanlaisessa peitteisessä maastotyypissä kolkutella kärkisijoja, pitäisi varmaan pari reeniäkin sitä varten vielä heittää. Työtä. Sitä riittää.

Viesti sen sijaan, joka olin asettanut syksyn pääskabaks, meni omalta kohdalta aika tuubiin. Joukkueena sen sijaan olisi voitu juosta paremmin, nyt sijoituksena 13. ja kärkeen vissiin hieman alle 20 min. Täytyy sanoo, että oli kyllä ehdottamasti syksyn nautinnollisimmat 10km, mitkä eilen sai työstää. Jopa meikäläinenkin pysty suorittamaan jonkinnäköistä ennakointia matkan varrella, ja virhettä kertyi vain rontti minuuttiloinen, eikä kulkukaan ollut kadonnut minnekään. Pitkän välin jälkeen osuin Sirmaissin kanssa samaan aikaan rastille ja pari vikaa kilsaa tultiin sitten yhdessä. Käkättimeenhän siinä loppurutistuksessa tuli huonon vikan rastin lähestymisen seurauksena. Siitä miinusmerkinnät.

Loppuviikosta Am-yö, Kymen rastiviesti ja parit yöreenit Haminan suunnalla. Sitten pitäskin olla aika lailla valmiina Mynämäelle. Jos vaikka malttaisi suunnistaa.

Långa

Kolmen viikon valmistautumisjakso pitkille sujui täysin suunnitelmien mukaan aina kisaviikon keskiviikko-iltaan asti. Päivän intervalleissa kulku oli ollut parasta pitkään aikaan ja muutenkin itseluottamus viikonlopun kisoja kohti oli sopimoilleen hyvä. Ilalla tapahtui kuitenkin se mitä ei välttämättä tilauksessa tähän saumaan ollut, nimittäin kuumeen nousu, nuha sekä kurkkukipu. Perjantaina olin oikeastaan jo luovuttanut, mutta lauantai aamuna oli sen verta hyvä fiilis, että päätin lähteä kokeilemaan karsintaan parin buranan voimalla.

Päätös osoittautui sen verta oikeaksi, että karsinta vedettiin kunnialla läpi, ja itse asiassa kulkukin osoittautui ihan mukavaksi. Sen enempää ei tarvinnu ahistaa, ja liputkin löytyi alle 2min virheillä. Kisan jälkeen nosti pientä lämpöä mutta illalla saunan ja yhen venyttävän jälkeen oli taas aika lailla normiolo.

Finaalissa ei sitten kumminkaan tultu. En tiedä oliko se taudin aiheuttamaa vai kunnon heikkoutta mutta en ollut palautunu karsinnasta sitten yhtään. Heti paukusta lähtien meno oli aika tuskaista ja viimestään neloselle mennessä tiestöllä raastaessa tuli todettua, ettei tänään kyllä ruho liiku. No eipä se suunnistuskaan hanskassa ollut. Ensimmäiset kolme rastia eivät oikein meinanneet ilmottautua ja kun toisella kertaa "juomarastille" tultaessa unohdin vielä leimata ja jouduin palaamaan penkan päältä alas, alkoi selkäranka olla katkaistu. Lopun laahustin koukkien vielä sopivasti pikkuisen siellä täällä, tuloksena 25. sija ja käkättimeen Ikoselta ei niin mairittelevat 11min. Ei ihan sitä mitä olin miettiny, mutta vuoden päästähän nää kisat taas on. Nyt sitten nosti illaks hyvät kuumeet, ja ei voi kun toivoo että lähtee yhtä nopeasti kun ilmottautu.

Ja onhan tässä syksyllä vielä muutamat kisatkin jäljellä. Keskimatka on meikäläiselle tupannut olemaan vähän turhan herkkä matka eikä yökettunakaan oo tullu kunnostauduttua hirveästi mutta kai noissakin voi jotain tulosta saada aikaan. Viestiin yritetään panostaa ja loihtia sellanen kulku, ettei se tulos ainakaan allekirjoittaneen suorituksesta jää kiinni. Jos nyt tavoitteita asetetaan niin olkoon se sitten se, että pystyisi loppusyksyn aikana jossain kisassa vetään sellasen juoksun mihin voisi olla tyytyväinen. Vaikka sitten Smålannissa.

Luulin, että täällä on tarkoitus näyttää sotilaalliselta, eikä miltään kyrvännupilta.

Aika nopeesti on mennyt tämäkin kesä. Ei kai siinä muuta. Urheilutouhut ovat rajoittuneet aika lailla kahteen rastiviikkoon, heinäkuun alussa juostuun Kainuuseen ja viime viikolla kisailtuun O-Ringeniin. Muutenhan homma on ollut melkoista puuhastelua, rajoittuen lähinnä työmatkaliikkumiseen (2,5km) ja mökkihommiin. Onhan sitä tullut yritettyä, mutta ei oo ottanu meinaan sitten yhtään tulta alleen tuo reenitouhu. Syitähän aina löytyy, kuten urheiluun käytettävissä olevan vähäinen aika, seisomatyö (välillä jopa liikkeessa!!), yleiväsymys ,sosiaalinen paine, jne, mutta eiköhän se kaikki ole ollut jälleen kerran vain miehen heikkoutta. Mutta kun ei kerta oikeen muita urheilutouhuja ole niin kirjotetaan ny sitten jotain noista rastiviikoista.

Mitään urheilullisia tavoitteitahan Kainuusen lähtiessä ei oikeastaan ollut, kun tiedossa oli, ettei oikeastaan mitään edellytyksiä hyvien suorituksien tekemiseen ollut. Suorituskyky täysi arvoitus ja suunnistuspuoltahan en ole oikeastaan koskaan osannut. Lähtökohtiin nähden tuli siis juostua jokseenkin yläkanttiin. Virhettä tuli tehtyä oikeastaan joka päivä 3 ja 6 minuutin väliin, mutta roppa tuntui tykkäävän yllättävän paljon tuosta metsäjuoksusta pitkästä aikaa. Kokonaiskisassa sijotus 10. ja paras osakilpailusijoitus 14. pitkänmatkan MM-katsastuksesta, jossa alun häröilyn sekä erittäin tumman fiiliksen jälkeen onnistuin tuuppaamaan viimeiset 12 kilsaa semihyvin. Viikon jälkeen tuntui jopa, että olisi taas motivaatiota aloittaa työstäminen, mutta arkeen paluu iski taas aika kovalla volyymilla ja homma kuopattiin aika äkkiseltään johonkin Tabun tanssilattian kulmaan.

Viime sunnuntaina kotiuduttiin ruotsin maalta, O-ringeniltä. Legendaarinen reissu, jälleen kerran. Kuten, joku liiton blogisti taannoin kirjoitti, että jos ei lähde kisareissuille urheilullisin tavoittein ja päihteettömästi, on parempi jäädä kotiin. Onneksi meidän 9 hengen kööristä kaikki olivat omaksuneet tämän lauseen loistavasti, ja tulokset puhuivat puolestaan. Itse juoksin hyvän ja tasapainoisen viikon. Mikään päivä en onnistunut täydellisesti, mutten kyllä epäonnistunutkaan ja mikä tärkeintä ei mikään päivä ollut kisan jälkeen sitä perusvitutusta päällä vaan ihan hyvä fiilis lähtee tankkaamaan urheilujuomia ja latautuun seuraavaan kisaan.. Sarjana H21L,joka oli tänä vuonna Elitserienin jälkeen ykkössarja. Yhteistuloksissa sija 15., ja parhaana osakilpailu sijoituksena viimeisen päivän 8., jamppoja ollessa viivalla pulleat 170. Ei se taso ehkä kaikista terävin ollut mutta kohtuu laaja kummiskin. Myös revohkamme H21 Kortin jätkät yltyivät hurjaan vireeseen viikon aikana dominoiden sarjaansa. Liukkonen jo menomatkalla.

Nyt on tullut pari päivää puhalleltua ja pitäs lähtee rakentelemaan kohti syksyä, tai oikeastaan ensi kautta. Sm-kisoihin ei mitään tavoitteita ole, korkeintaan viestiin. Sen verta on positiivista signaalia tulokset kuitenkin antaneet tällä panostuksella, että vielä ei ole usko täysin mennyt siihen etteikö vielä joskus oltaisi Suomen tai edes kansallisen keskitason huipulla. Hommia sen eteen aletaan paiskia taas heti kun työt loppuu ja koulut alkaa. Siihen asti pidetään vaan Rock on ja nautitaan loppukesästä. Tsehtseh.