Soiro

Niinhän siinä sitten taas kävi, että menin ja teloin itseäni viime viikonlopun jukoleirillä. Niin ja vaihteeksi nilkan seutua, eri jalka tosin kuin viime vuonna. Tulin siinä jyrkkää kallion reunaa alas aika lailla persemäkeä, toinen jalka jotenkin tökkäsi kallioon ja taittui siten, että jysäytin sitten koko muun ropan voimalla siihen päälle. Kuulu sellanen mukava naksahdus, ja pienet kivut päälle. Mikään perus nivelside venähdys ei siis ole kyseessä,vaan soiro on hieman eri paikassa. Erittäin hyvä lisä, jo ennestään mukavahkoon sairaskertomukseen.

Eilen kävin juoksua kokeilemassa ensimmäisen kerran tapahtuman jälkeen. Tuloksena yksipuolista hoipertelua ja keskeytys 15 minuutin jälkeen. Ensi viikolla pitänee sitten vissiin tuonne lääkäriinkin nöyrtyä jossei vkl tapahdu positiivisia asioita. Sm-yö jää siis väliin, joka tietysti jonnin verran nakertaa. Kunto on kumminkin ollut vahvasti nousussa koko ajan ja menohalut olis aika kovat. Kassellaan sitten taas viikon päästä uudestaan, taipuuko jalka Ruotsin maalle. Toiveissa olisi ettei ihan viimevuotisen kaltaista paussia tulisi nilka takia. Silloin Halikossa mennyt nilkka kesti vaivaiset pari kuukautta parantua. Toki silloin tuli sen kanssa kyllä turhan aikasin hölmöiltyäkin, mikä ei välttämättä nopeuttanut parantumista.

Mut eipä tässä, leuka rintaan vaan ja kohti uusia pettymyksia. Vahvasti homma näyttää kumminkin siltä, etten onnistunut siirtämään hyvää fyysistä virettä sitten tänä syksynä tulostaululle sen koommin.

Luotisuoraan ja sujuvasti

Noinhan sen vissiin olisi pitänyt mennä , mutta tuotos jonka sain aikaiseksi lauantain kisassa oli jotain hieman erilaista.



Heti alusta astihan se oli melko hankalaa, ykkösrastia seisoskelin viitisentoista sekuntia ennen kun bongasin lipun, kakkosväli edettiin lähes kävellen ja kolmosvälillä lähti homma sitten jo todella pahasti lapasesta. Suunnitelmana oli maalailla hieman karkeahkolla pensselillä kompassiin luottaen aina tielle asti, joka ei ihan onnistunut suunnitelmien mukaan. Tulin toki tielle aika lailla siihen kohtaan mihin olin ajatellutkin, reitti ei vain ollut ihan yhtä suoraviivainen kuin oli tarkoitus. Suunnitelma jo itsessään oli huono, ja toteutus vielä huonompi. Hommaa olisi saattanut auttaa vaikka se, että jos tarkoitus on vetää suunnalla, voisi olla fiksumpaa jos malttaisi vaikka pari kertaa välillä vilkaista siihen kompassiin. Tällä kertaa siihen ei selvästikään ollut aikaa, joten tuloksena eksyminen ja tappiominuutteja kaksi. Samat ongelmat ja suunnistuksen jatkuva pyöriminen jaloissa oli myös loppuradan teema, toki taisi pari väliä lopussa mennä ihan kivastikin kun sai uraa pitkin juosta lipulle. Aikalailla pettynythän sitä taas oltiin itseensä kisan jälkeen. Pelikirjaan oli kumminkin kirjattu suunnistuksen ehdoilla eteneminen, jossa epäonnistuttiin 100 prosenttisesti, mutta pakkohan se on uskoa, että vielä joskus sitä malttaa suunnistaa ihan finaalissakin. Ja jos joskus haluaa ihan oikeasti vastaavanlaisessa peitteisessä maastotyypissä kolkutella kärkisijoja, pitäisi varmaan pari reeniäkin sitä varten vielä heittää. Työtä. Sitä riittää.

Viesti sen sijaan, joka olin asettanut syksyn pääskabaks, meni omalta kohdalta aika tuubiin. Joukkueena sen sijaan olisi voitu juosta paremmin, nyt sijoituksena 13. ja kärkeen vissiin hieman alle 20 min. Täytyy sanoo, että oli kyllä ehdottamasti syksyn nautinnollisimmat 10km, mitkä eilen sai työstää. Jopa meikäläinenkin pysty suorittamaan jonkinnäköistä ennakointia matkan varrella, ja virhettä kertyi vain rontti minuuttiloinen, eikä kulkukaan ollut kadonnut minnekään. Pitkän välin jälkeen osuin Sirmaissin kanssa samaan aikaan rastille ja pari vikaa kilsaa tultiin sitten yhdessä. Käkättimeenhän siinä loppurutistuksessa tuli huonon vikan rastin lähestymisen seurauksena. Siitä miinusmerkinnät.

Loppuviikosta Am-yö, Kymen rastiviesti ja parit yöreenit Haminan suunnalla. Sitten pitäskin olla aika lailla valmiina Mynämäelle. Jos vaikka malttaisi suunnistaa.

Långa

Kolmen viikon valmistautumisjakso pitkille sujui täysin suunnitelmien mukaan aina kisaviikon keskiviikko-iltaan asti. Päivän intervalleissa kulku oli ollut parasta pitkään aikaan ja muutenkin itseluottamus viikonlopun kisoja kohti oli sopimoilleen hyvä. Ilalla tapahtui kuitenkin se mitä ei välttämättä tilauksessa tähän saumaan ollut, nimittäin kuumeen nousu, nuha sekä kurkkukipu. Perjantaina olin oikeastaan jo luovuttanut, mutta lauantai aamuna oli sen verta hyvä fiilis, että päätin lähteä kokeilemaan karsintaan parin buranan voimalla.

Päätös osoittautui sen verta oikeaksi, että karsinta vedettiin kunnialla läpi, ja itse asiassa kulkukin osoittautui ihan mukavaksi. Sen enempää ei tarvinnu ahistaa, ja liputkin löytyi alle 2min virheillä. Kisan jälkeen nosti pientä lämpöä mutta illalla saunan ja yhen venyttävän jälkeen oli taas aika lailla normiolo.

Finaalissa ei sitten kumminkaan tultu. En tiedä oliko se taudin aiheuttamaa vai kunnon heikkoutta mutta en ollut palautunu karsinnasta sitten yhtään. Heti paukusta lähtien meno oli aika tuskaista ja viimestään neloselle mennessä tiestöllä raastaessa tuli todettua, ettei tänään kyllä ruho liiku. No eipä se suunnistuskaan hanskassa ollut. Ensimmäiset kolme rastia eivät oikein meinanneet ilmottautua ja kun toisella kertaa "juomarastille" tultaessa unohdin vielä leimata ja jouduin palaamaan penkan päältä alas, alkoi selkäranka olla katkaistu. Lopun laahustin koukkien vielä sopivasti pikkuisen siellä täällä, tuloksena 25. sija ja käkättimeen Ikoselta ei niin mairittelevat 11min. Ei ihan sitä mitä olin miettiny, mutta vuoden päästähän nää kisat taas on. Nyt sitten nosti illaks hyvät kuumeet, ja ei voi kun toivoo että lähtee yhtä nopeasti kun ilmottautu.

Ja onhan tässä syksyllä vielä muutamat kisatkin jäljellä. Keskimatka on meikäläiselle tupannut olemaan vähän turhan herkkä matka eikä yökettunakaan oo tullu kunnostauduttua hirveästi mutta kai noissakin voi jotain tulosta saada aikaan. Viestiin yritetään panostaa ja loihtia sellanen kulku, ettei se tulos ainakaan allekirjoittaneen suorituksesta jää kiinni. Jos nyt tavoitteita asetetaan niin olkoon se sitten se, että pystyisi loppusyksyn aikana jossain kisassa vetään sellasen juoksun mihin voisi olla tyytyväinen. Vaikka sitten Smålannissa.

Luulin, että täällä on tarkoitus näyttää sotilaalliselta, eikä miltään kyrvännupilta.

Aika nopeesti on mennyt tämäkin kesä. Ei kai siinä muuta. Urheilutouhut ovat rajoittuneet aika lailla kahteen rastiviikkoon, heinäkuun alussa juostuun Kainuuseen ja viime viikolla kisailtuun O-Ringeniin. Muutenhan homma on ollut melkoista puuhastelua, rajoittuen lähinnä työmatkaliikkumiseen (2,5km) ja mökkihommiin. Onhan sitä tullut yritettyä, mutta ei oo ottanu meinaan sitten yhtään tulta alleen tuo reenitouhu. Syitähän aina löytyy, kuten urheiluun käytettävissä olevan vähäinen aika, seisomatyö (välillä jopa liikkeessa!!), yleiväsymys ,sosiaalinen paine, jne, mutta eiköhän se kaikki ole ollut jälleen kerran vain miehen heikkoutta. Mutta kun ei kerta oikeen muita urheilutouhuja ole niin kirjotetaan ny sitten jotain noista rastiviikoista.

Mitään urheilullisia tavoitteitahan Kainuusen lähtiessä ei oikeastaan ollut, kun tiedossa oli, ettei oikeastaan mitään edellytyksiä hyvien suorituksien tekemiseen ollut. Suorituskyky täysi arvoitus ja suunnistuspuoltahan en ole oikeastaan koskaan osannut. Lähtökohtiin nähden tuli siis juostua jokseenkin yläkanttiin. Virhettä tuli tehtyä oikeastaan joka päivä 3 ja 6 minuutin väliin, mutta roppa tuntui tykkäävän yllättävän paljon tuosta metsäjuoksusta pitkästä aikaa. Kokonaiskisassa sijotus 10. ja paras osakilpailusijoitus 14. pitkänmatkan MM-katsastuksesta, jossa alun häröilyn sekä erittäin tumman fiiliksen jälkeen onnistuin tuuppaamaan viimeiset 12 kilsaa semihyvin. Viikon jälkeen tuntui jopa, että olisi taas motivaatiota aloittaa työstäminen, mutta arkeen paluu iski taas aika kovalla volyymilla ja homma kuopattiin aika äkkiseltään johonkin Tabun tanssilattian kulmaan.

Viime sunnuntaina kotiuduttiin ruotsin maalta, O-ringeniltä. Legendaarinen reissu, jälleen kerran. Kuten, joku liiton blogisti taannoin kirjoitti, että jos ei lähde kisareissuille urheilullisin tavoittein ja päihteettömästi, on parempi jäädä kotiin. Onneksi meidän 9 hengen kööristä kaikki olivat omaksuneet tämän lauseen loistavasti, ja tulokset puhuivat puolestaan. Itse juoksin hyvän ja tasapainoisen viikon. Mikään päivä en onnistunut täydellisesti, mutten kyllä epäonnistunutkaan ja mikä tärkeintä ei mikään päivä ollut kisan jälkeen sitä perusvitutusta päällä vaan ihan hyvä fiilis lähtee tankkaamaan urheilujuomia ja latautuun seuraavaan kisaan.. Sarjana H21L,joka oli tänä vuonna Elitserienin jälkeen ykkössarja. Yhteistuloksissa sija 15., ja parhaana osakilpailu sijoituksena viimeisen päivän 8., jamppoja ollessa viivalla pulleat 170. Ei se taso ehkä kaikista terävin ollut mutta kohtuu laaja kummiskin. Myös revohkamme H21 Kortin jätkät yltyivät hurjaan vireeseen viikon aikana dominoiden sarjaansa. Liukkonen jo menomatkalla.

Nyt on tullut pari päivää puhalleltua ja pitäs lähtee rakentelemaan kohti syksyä, tai oikeastaan ensi kautta. Sm-kisoihin ei mitään tavoitteita ole, korkeintaan viestiin. Sen verta on positiivista signaalia tulokset kuitenkin antaneet tällä panostuksella, että vielä ei ole usko täysin mennyt siihen etteikö vielä joskus oltaisi Suomen tai edes kansallisen keskitason huipulla. Hommia sen eteen aletaan paiskia taas heti kun työt loppuu ja koulut alkaa. Siihen asti pidetään vaan Rock on ja nautitaan loppukesästä. Tsehtseh.

Kevät

Aika pitkään on ollut hiljasta, mikä ei ikävä kyllä kumminkaan ole sitä tarkoittanut että olis mitenkään erityisen hyvin mennyt. Kaikenlaisista ongelmistahan sitä tuli jälleen kerran kärsittyä koko talviharjoittelukauden ajan, tällä kertaa ehkä jopa keskimääräistä enemmän. Näihin taustoihin nähden onkin kevään muutamat hyvät juoksut ja semikulku iskeneet suhteellisen positiivisesti puun takaa. FinnSpringissä tuli molempina päivinä vedettyä hyvät juoksut, vaikka toki lauantain kisa näistä oli virheiden sävyttämä, mutta omat suunnistustaidot tuntien ei paljon enempää voi kumminkaan toivoa. Viestissä tulikin sitten tehtyä joukkueena aikalailla maksimisuoritus ja kun sillä oltiin vielä ankkuriosuudella mukana voittotaistelussa, täytyy olla tyytyväinen.

Sitten tulikin jo Tiomila, jossa selvästi viime kaudesta vahvistuneen joukkueemme tavoitteena oli kolkutella hieman eri sijoja kuin sitten tosiasiassa kolkuteltiinkaan, loppusijan ollessa 49. Parannusta toki viime vuoteen, mutta siitä ny ei pysty ihan hirveesti fiilareita irrottamaan. Itse lähdin reissun päälle aika pelko puserossa kun viime viikonlopun hyvien juoksujen jälkeen käytiin jälleen kerran aika alhaalla, viikon kuudesta reenistä kun noin 80% päättyi keskeytykseen. Joka tapauksessa aika smuuttirunihan sieltä tuli läpsyteltyä osuusajan ollessa siinä 20 korvilla. Alussa tuli lähettyä ihan riittävän hyökkäävästi ja yritinkin olla se joka määrittää letkan vauhtia. Ei sitä kumminkaan kovin kauaa kestänyt kun ensimmäiset vatsakrampit ilmoittivat olemassa olonsa ja aika nopeasti jouduin toteamaan paikan letkan keskipaikkeilla omakseni. Edessä oli kumminkin aika lailla sopimoilleen Pyrinnön punasta paitaa, jonka vauhdin sainkin todeta hyvinkin riittäväksi. Vaihtoon tultiin sijalla 22. ja pistettiin pitkän yön lähettiläs ihan hyvään paikkaan liikkeelle, joka kuitenkin valitettavasti osoittautui sinä yönä noin puoli tuntia liian hyväksi paikaksi ja viesti alkoi olla aika lailla taputeltu meidän osalta. No vuosia on onneks vielä jonkun verran tällä joukkueella edessä. Sitten olikin jo paluumatkan aika, jossa ennakko odotusten mukaisesti menetin hallinnan omaan suoritukseen aika lailla nopeasti. No, kotia selvittiin ja tämän päivän treenin perusteella paluumatkan suoritus voidankiin luokitella lähelle kategoriaa kulkukännit.

Ens kesästä on tulossa aika lailla erilainen muutamaan vuoteen kun tuli kesätyöpaikka hommattua. Tarkotus olis toukokuun puolesta välistä vääntää syyskuuhun 8 tuntia duunia päivässä. Saa nähä mitä siitäkin sitten tulee. Seuraava paikka, jossa pitäisi reiden heilua ja suunnistusajatuksen olla gripissä odottelee aika lailla 46 päivän päästä, jossa toivottavasti odottaa 13,3km nautintoa aamun sarastuksessa. Sitä odotellessa.