Katastukset

Ne o loppu ny. Meinaa meikäläisen katsastuskilpailut junnu sarjoissa. Tai kaippa noit mahdollisia PM-skabojakin sellatteiks vois kutsuu mut arvokisatha ne. Nyt ei voi muutaku odottaa ja jännittää et pääseekä joukkueeseen. Mut niihi katastuksii joo. Sunnuntaina tummuttiin SM-maastoissa, eilen sprintissä, mut tänään sentään onnistuin sen kohtalon välttään.


Sm-maastot kisattiin tosiaan männä sunnuntaina Savonlinnassa. Itsehän olin kyseiset tsembalooot ajatellu jättää väliin, mutta sen verta rahakkaita tarjouksia alettiin eri juoksuseuroista lyömää pöytään, et viivaltahan mie itteni sunnuntaina löysin. Tarjouskilpailun voittajaksi seuloitu Karkkilan pojat, tuo materialismin luvattu maa. Itse juoksuun ei itsellä ollut niin minkäänlaista taktiikkaa, koska oma sen hetkinen sileän juoksuvauhti oli täysi arvotus. Sen toki tiesin, ettei se häävi ollut. Ensimmäiset 4km jaksoin hyvin ja ajattelin et tästä vaan nousujohteisesti jatketaan maaliin. Nopeasti tämän ajatuksen jälkeen koin kuitenkin kuoleman ja loppurata tultiinki sitten nelinkerroin. Sijoitus kunnioitettava 33. läski 2 minsaa keulaan. Nice. Suunnistajien välien selvittelyssä jäin loppusuoran turvin statistiksi, kun Liukkonen brothers ja tuo hyvänä ratajuoksijanakin tunnettu Oma Taivainen näyttivät loppukirin mallia. Sjundea Ifn tulevaisuuden lupauksen Niemen onnistuin kuitenkin pitämään takana.

Keskiviikkona koitti rintti. Aamusella kävin vähän fiilisteleen kulkua ratavetojen merkeissä ja ihan napakaltahan se tuntui. Kulku tuntui myös kisassa aina puoliväliin asti melko napakalta, jossain 8 rastin kohdalla jouduin kumminkin toteamaan, että happoa on vain liikaa. Silloin kun Spede Laine sanoo, että askel näytti samalta kuin sen oma iltarastivauhti huonona päivänä niin voi jo huolestua. Itse ratahan oli melkoinen pettymys, luukutus väliä meinaan riitti. Mitään kikkailua ei tarjottu, eikä oikeastaan yhtään paikkaa, jossa olisi edes voinut tehdä eroa reitinvalinnalla tai ryssiä kisaa. Kyseinen kuviohan sopi vallan hyvin mainiolla maastojuoksuseurakaverilleni Linkkoselle, tunnetaanhan mies toiselta nimeltään nimellä Reisi. Ja reisihän Karjaan kaduilla puhui. Voitto 18 sekunnin marginaalilla osoittaa ,että silloin kun mies on kunnossa niin mies on. Kartasta voi huomata, ettei liiemmin virheitä matkalle osunut, mitä nyt alussa jotain pientä. Ehkä sitä sitten jo heinäkuussa jaksaa maaliin asti.


Tänään oli sitten keskimatka. Sijoitus 4.+ 1.17 kärkeen. Virhettä rontti 2min. Tänään olis jo jalka antanu mahollisuuden voittoon mutta pää ei. Tein pari aika lapsusta, johtuen.. no entiiä. Olen ehkä vain huono. Ykkösväli olis tietty pitäny polkea polkua oikeelta. Menin suoraan pikku ässällä ja jonkun ihmeen takia jäin vielä hieromaan ennen linjaa ja paikantamaan itseäni. Luulin et oon tullu pitkäks, ja oon ton toisen avosuon vierellä.not. Keräilin itteni linjalle ja sain taas homman haltuun. Oli vissiin taas ajatus, keskittyminen ja kaikki mukana. Pataan. Seuraavan kerran rysähti vitoselle. Ihan hyvin tultiin ympyrään, jossa katoin nuo kaksi kiveä, vilkaisin ylös ja luulin nähneeni rastijyrkänteen. Sit rupeen lukeen seuraavaa väliä, samalla kun teen matkaa tälle rastijyrkänteelleni, josta ei kumminkaan rastia löydy. Palaan takasin lukemaan vitosväliä ja käyn vielä tsekkaamassa olivatko ne kivet varmasit sielä, jonka jälkeen onnistun korjaan oikealle jyrkänteelle rastille. Virhettä sen 50s. Aika perusvirhe meikäläiselle, et alkaa lukee seuraavaa väliä kun mukamas luulee löytäneensä rastin. Loppurata tuli ihan ok, ei nyt tuubiin kuitenkaa. Lopun hakkuulla onnistuin viä soirottaan polvenki johonki tukkiin ja voin kertaa, et aika pipi o ny.

Närpiöstä Primieroon

Tämän vuoden ensimmäiset merkitykselliset kisat meikän osalta juostiin FinnSpringin merkeissä Närpiössä. Kyseessähän oli pitkänmatkan PM-katsastukset, niin nuorissa kuin aikuisissakin. Tarkoituksenahan itsellä oli naulata paikka kisoihin varmaksi ja tehdä tietysti hyvä suoritus. Valitettavasti ryssin molemmat. Sija kuusi lähes viisi minuuttia voittaja Omaan, ei anna kovin ruusuista kuvaa suorituksesta, eikä se sitä toki ollutkaan.

Juoksuhan on alkanut viime viikkoina tuntumaan paremmalta ja johtuen talvella vaivanneesta juoksijanpolvesta, tuntuu että jokainen kova juoksutreeni vie fysiikkaa yhtä nopeasti eteenpäin kuin Linkkosen reidet Linkkosta. Ennen viikonlopun kisoja keskiviikkona kävin vielä tekemässä kaksi kovaa harjoitusta samantyyppisessä pienipiirteisessä suopursumaastossa Ikaalisissa, ja tuntuikin et homma on gripissä.

Jos grippiä joskus oli ollut, mureni se kumminkin aika nopeasti heti kartan käteen saatuani. Kyseisestä lappusestahan kun ei saanut mitään selvää. En oikein osannut päättää, että pitäisikö vain luukuttaa ja pistää peukut pystyyn rastia lähestyessä, vaiko pysähdellä ja lukea karttaa enemmän. Valitsin näiden kahden taktiikan sekoituksen ja eihän siitä hyvää tullut. Lähdin toteuttamaan rastivälejä luukutus taktiikalla, mutta siinä vaiheessa kun piti alkaa nostelemaan peukkuja pystyyn, oltiin niin soirossa, ettei siinä olisi niin minkään kokoiset peukut auttaneet. Tuloksena tuhoisen monta ajautumista ja vielä enemmän pysähtymisiä. Loppua kohden alkoi homma sujumaan hieman paremmin tosin ei sekään hääviä menoa ollut. Ja menihän se pakkikin sekaisin kilometrin jälkeen. Se siitä varmasta paikasta.

FinnSpringistä suunnattiin Linkkosen poikamiesboksin kautta Pohjois-Italian vuoristolaaksossa sijaitsevaan Primieron kylään. Kyseisessä mestassahan järjestetään ensi kesänä nuorten MM-skabat, meikäläisen kauden tärkeimmät kisat siis. Harjoitusviikko antoi aika hyvän kuvan siitä maastotyypistä, joka kisoissa on hallittava. Penkkaa on jaksettava polkea niin ylä- kuin alamäkeenkin ja tiukkoja rinnerasteja on osattava ottaa kovasta vauhdista. Viikon aikana itselle vahvistui se, että näissä kisoissahan voisi oikeasti pärjätä. Joka päivä heitettiin pari treeniä, joista päätreeneinä toimi kilpailunomaisesti juostut sprintti, keskimatka ja pitkämatka. Pääosa treeneistä juostiin 1000-1500 metriä merenpinnan yläpuolella, jonka vaikutusta en ainakaan itse sen koommin huomannut, vaiko siitäkö se hengästyminen ylämäissä johtuikin? ;)
Itse paikkanahan Primiero oli suurta priimaa ja kun kelitkin suosi niin nousee viikko mukavuusasteikossa melko korkealle. Tuli siiinä loppuviikosta sitten pikku tauditkin otettua, mut pakkohan se reenata oli, ja kai se kannattikin. Ainakaan viä ei oo mitään sydänlihastulehdukseen viittaavaa ilmenny. Sunnuntaina edessä Sm-maastot, keskiviikkona rintti, torstaina medeli ja sunnuntaina yberpitkä. Kuulostaa hyvältä.

Jotain kuvii reissusta täältä.