Bream

Jose ny o kumma on kun ei mies pysy terveenä. Löi taas jotain tautia niskaan viime viikonlopun jälkee ja onki tässä tullu aloteltua tuota röpöttelykautta ihan puolivahingossa. Sinänsä jännä, että kun viimeks onnistu kolaileen näistä syksyn kisoista tuota metalia kotiin niin oli tarina vähän samanlainen. Viikot sairasteltiin ja viikonloppuna kisoissa otettiin palkinnot pois kuleksimasta. Silloin tosin viikoilla koitettiin ihan oikeasti parantua.

Mutta niin sitä vaan päästiin tälläki viikolla viivalle parisprinttiviestin merkeissä, jossa juoksin majavamiehen parina hopia sijalle. Topi hoiteliki hommansa ammattimiehen ottein ja lähetti meikäläisen ankkuripätkälle pari sekuntaattoria Pajusen pojan perään. Löin siinä sitten elämää peliin heti pitemmällä kakkosvälillä, kun totesin et tarjolla oli lyhyttä hajontaa. Jotain eroo siinä sainkin aikaseks mutta niin vaan takaa tultiin kiinni ja ohi. Aika silmät sumeena lähinnä Jeren selkää seuraillen siinä sitten loppulenkki tultiin. Olishan niitä paikkoja ollut mis olis voinu ihan suunnistamallaki ratkasta mut eipä siin, kovemmat jätkät voitti. Muutenhan tän päivän rinttisuoritukset olivat aivan ylivertaisia verrattuna kauden aikasempaan tasoon. On kumminkin tullu noita hylsyjä kolailtua eikä tuolla NMM-kisoissakaan taidettu ihan mitali kylkeen murjoo..

Nyt pitäs vaan vähäks aikaa saada pysäytettyä tää laskeva trendi tuon kunnon suhteen et kauden parissa vikassa kisassa jaksais juosta vielä maaliin.

Meedelit ja relayt

Eipä tullu sitten tuosta viime postauksessa puhumastani tehoviikoista mitään. Hapenoton kasvattamisen sijaan homma meni meinaan lähinnä immuniteetin kasvattamiseksi tuolle paljon puhutulle possuflunssalle. Sitä ny en si käyny tarkastamassa oliko kyseessä tosiaan tuo tauti vai ei, mutta ainakin aika häijyä oloa se tarjoili tuossa pitkien jälkeen useemman päivän. 39 asteen asteen jatkuva kuume ja sängynpohjalla tummentelu eivät olleet ihan sitä mitä tähän rakoon oli funtsittu.

Mennyt Sm-kisaviikonloppukaan ei kulkenut ihan niin kuin oli suunniteltu. Keskimatka vielä sujui tuloksen puolesta niinkuin pitikin ja kisan päätteeksi kaulaan ripustettiin sitä kirkkainta metalia. Sen sijaan suoritus, jolla se tuli, ei antanut ihan yhtä paljon hurrattavaa. Vielä karsinnassa kun jolkotteli menemään rauhallisilla kierroksilla tuntui, että vire on kohdillaan mutta finaalissa, varsinkin yläkierrokset olivat tyystin kateissa. En tiedä johtuiko moinen siitä, että maastokäyntejä oli edellisen kahden viikon aikana kertynyt tasan yksi, vaiko sairauden jälkirippeistä mutta heti ensimmäisestä penkasta lähtien oli selvää, että suorituksesta voisi olla vaikea nauttia. Onnistuin rimpuilemaan kasaan kumminkin jonkinmoisen suorituksen, virheiden ollessa reilun minuutin luokkaa. Sen lisäksi 3. ja 4.välit olisi pitänyt toteuttaa suoraan eikä lähtee kiertelemään olemattomia penkkoja.

Jos keskimatka sujui vielä positiivisissa merkeissä, niin viestissä tulikin sitten iso pettymys. Kuudes sija ja yhdeksän minuuttia keulaan oli jotain muuta, mitä lähdettiin hakemaan. Myönnettäköön toki sekin, että aika ylärajoilla olis jokasen jantterin pitänyt suorittaa Pellon jätkien lyömiseen. Myös Delta juoksi hyvin, ja erityisesti kakkospätkien ruumiillistuman Spede Laineen näytös osuudellaan säväytti. Itse juoksin melko tasapaksun juoksun, joka sisälsi virhettä rontti 2min. Viikonlopun isoimmat koukut tuli sorvattua kakkosrastin takarinteessä olevaan kiveen. Tarkotus oli tiputtaa mäen korkeimman kumpareen kohdalta suoraan alas lipulle, vedin kumminkin pitkäks ja homma menikin ihmetttelyks. Jyrkänteet ja notkot, jotka oli rastiympyrässä sain kaikki kohilleen, mut lippua ei vaan löytyny. Kyllähän se sitten loppujen lopuks sieltä esiin kaivettiin. Helppo pistehän tuo oli, sanomattakin selvää, mut kun ei osaa niin ei. Myös nelosta tuli ajauduttua ja tässä vaiheessa viimeistään alkoi itselle olla selvää, ettei mitalia tule. Kutosvälin vielä runttasin sen minkä pääsin, mutta kun ei selkiä eteen ilmaantunu, alkoi mies olla lyöty. Jos ei suoritus niin ainakin rata ja maasto sen sijaan olivat riimaa. Varsinkin pitkät välit ja niiden runsaus lyhyellä radalla oli positiivista.

Kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi hieman laimea maku. Lauantain voitto toki lämmitti mieltä mutta se, ettei vire ollut kohillaan, eikä joukkueena onnistuttu viestissä laski viikonlopun saldon pakkasen puolelle.

Sm-pitkä

Oli tuossa eilen suunnistuksen Suomenmestaruuskilpailut pitkällä matkalla. Olin toisella sijalla. Kärkeen hävisin läski kolme minuuttia. Kolmanneksi tullut hävisi pullean seiska minuuttiloisen. Liukkonen hävisi 17 minuuttia. Siinä kaikki oleellinen tuloslistasta joten ei siitä sen enempää.

Olin valmistautunut kyseiseen kilpailuun Oringenin rappioviikon jälkeen lähes niin hyvin kuin vaan osaan valmistautua. Ikävä kyllä tuo lähes ei vaan yksinkertaisesti eilen riittänyt. Painoa otin pois sellatteet neljä kiloa, ja siirsin harjotusmäärät sille tasolla millä ne olivat viimeksi joskus vuodenvaihteessa, kun ei vielä ihan joka paikka ollut soirossa. Sm-pitkien tyyppimaastoissa kävin työstämässä yhden viikonloppuleirin ja kisoja ripottelin sinne tänne ohjelmaan. Kyseiset toimenpiteet tuottivat jonkinmoista tulosta ja noin viikko sitten saatoin huomata ja todeta itselleni, että olen kunnossa. Huippuliigassa louhin mukavan sijoituksen hyvähköllä kululla, ongelmana oli kuitenkin se, että rahkeissa oli varaa liikkua kovempaakin mutta puutteelliset suunnistustaidot eivät antaneet siihen mahdollisuutta. Saman ongelman eteen törmäsin myös eilen. Tein eilisellä 10 kilometrin ladulla sellaisen 1.10min rehellistä virhettä ja Omalle hävisin tuon 3.20min. Siinä on sellatteet läski 2minuuttia tyhjää. Suunnistusvauhtia pitäisi siis saada kehitettyä, jotta omega alkais tykkäämään. Pitää vissii alkaa vetää sellatteita ylivauhtisia suunnistuksia joissa pensselin koko on vähintäänkin yhtä suuri kun Omalla arvokisojen pitkillä matkoilla. Jos ei sillä niin ei sitten millään.

Parin viikon päästä olis sitten taas seuraavat kekkerit. Aattelin tässä ny viikon ajan rassata tuota maksimaalista hapenottoa ja katsastaa kortteja Savonlinnan kupeessa uudemman kerran. Jos vaikka natsais.