Meedelit ja relayt

Eipä tullu sitten tuosta viime postauksessa puhumastani tehoviikoista mitään. Hapenoton kasvattamisen sijaan homma meni meinaan lähinnä immuniteetin kasvattamiseksi tuolle paljon puhutulle possuflunssalle. Sitä ny en si käyny tarkastamassa oliko kyseessä tosiaan tuo tauti vai ei, mutta ainakin aika häijyä oloa se tarjoili tuossa pitkien jälkeen useemman päivän. 39 asteen asteen jatkuva kuume ja sängynpohjalla tummentelu eivät olleet ihan sitä mitä tähän rakoon oli funtsittu.

Mennyt Sm-kisaviikonloppukaan ei kulkenut ihan niin kuin oli suunniteltu. Keskimatka vielä sujui tuloksen puolesta niinkuin pitikin ja kisan päätteeksi kaulaan ripustettiin sitä kirkkainta metalia. Sen sijaan suoritus, jolla se tuli, ei antanut ihan yhtä paljon hurrattavaa. Vielä karsinnassa kun jolkotteli menemään rauhallisilla kierroksilla tuntui, että vire on kohdillaan mutta finaalissa, varsinkin yläkierrokset olivat tyystin kateissa. En tiedä johtuiko moinen siitä, että maastokäyntejä oli edellisen kahden viikon aikana kertynyt tasan yksi, vaiko sairauden jälkirippeistä mutta heti ensimmäisestä penkasta lähtien oli selvää, että suorituksesta voisi olla vaikea nauttia. Onnistuin rimpuilemaan kasaan kumminkin jonkinmoisen suorituksen, virheiden ollessa reilun minuutin luokkaa. Sen lisäksi 3. ja 4.välit olisi pitänyt toteuttaa suoraan eikä lähtee kiertelemään olemattomia penkkoja.

Jos keskimatka sujui vielä positiivisissa merkeissä, niin viestissä tulikin sitten iso pettymys. Kuudes sija ja yhdeksän minuuttia keulaan oli jotain muuta, mitä lähdettiin hakemaan. Myönnettäköön toki sekin, että aika ylärajoilla olis jokasen jantterin pitänyt suorittaa Pellon jätkien lyömiseen. Myös Delta juoksi hyvin, ja erityisesti kakkospätkien ruumiillistuman Spede Laineen näytös osuudellaan säväytti. Itse juoksin melko tasapaksun juoksun, joka sisälsi virhettä rontti 2min. Viikonlopun isoimmat koukut tuli sorvattua kakkosrastin takarinteessä olevaan kiveen. Tarkotus oli tiputtaa mäen korkeimman kumpareen kohdalta suoraan alas lipulle, vedin kumminkin pitkäks ja homma menikin ihmetttelyks. Jyrkänteet ja notkot, jotka oli rastiympyrässä sain kaikki kohilleen, mut lippua ei vaan löytyny. Kyllähän se sitten loppujen lopuks sieltä esiin kaivettiin. Helppo pistehän tuo oli, sanomattakin selvää, mut kun ei osaa niin ei. Myös nelosta tuli ajauduttua ja tässä vaiheessa viimeistään alkoi itselle olla selvää, ettei mitalia tule. Kutosvälin vielä runttasin sen minkä pääsin, mutta kun ei selkiä eteen ilmaantunu, alkoi mies olla lyöty. Jos ei suoritus niin ainakin rata ja maasto sen sijaan olivat riimaa. Varsinkin pitkät välit ja niiden runsaus lyhyellä radalla oli positiivista.

Kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi hieman laimea maku. Lauantain voitto toki lämmitti mieltä mutta se, ettei vire ollut kohillaan, eikä joukkueena onnistuttu viestissä laski viikonlopun saldon pakkasen puolelle.