Närpiöstä Primieroon

Tämän vuoden ensimmäiset merkitykselliset kisat meikän osalta juostiin FinnSpringin merkeissä Närpiössä. Kyseessähän oli pitkänmatkan PM-katsastukset, niin nuorissa kuin aikuisissakin. Tarkoituksenahan itsellä oli naulata paikka kisoihin varmaksi ja tehdä tietysti hyvä suoritus. Valitettavasti ryssin molemmat. Sija kuusi lähes viisi minuuttia voittaja Omaan, ei anna kovin ruusuista kuvaa suorituksesta, eikä se sitä toki ollutkaan.

Juoksuhan on alkanut viime viikkoina tuntumaan paremmalta ja johtuen talvella vaivanneesta juoksijanpolvesta, tuntuu että jokainen kova juoksutreeni vie fysiikkaa yhtä nopeasti eteenpäin kuin Linkkosen reidet Linkkosta. Ennen viikonlopun kisoja keskiviikkona kävin vielä tekemässä kaksi kovaa harjoitusta samantyyppisessä pienipiirteisessä suopursumaastossa Ikaalisissa, ja tuntuikin et homma on gripissä.

Jos grippiä joskus oli ollut, mureni se kumminkin aika nopeasti heti kartan käteen saatuani. Kyseisestä lappusestahan kun ei saanut mitään selvää. En oikein osannut päättää, että pitäisikö vain luukuttaa ja pistää peukut pystyyn rastia lähestyessä, vaiko pysähdellä ja lukea karttaa enemmän. Valitsin näiden kahden taktiikan sekoituksen ja eihän siitä hyvää tullut. Lähdin toteuttamaan rastivälejä luukutus taktiikalla, mutta siinä vaiheessa kun piti alkaa nostelemaan peukkuja pystyyn, oltiin niin soirossa, ettei siinä olisi niin minkään kokoiset peukut auttaneet. Tuloksena tuhoisen monta ajautumista ja vielä enemmän pysähtymisiä. Loppua kohden alkoi homma sujumaan hieman paremmin tosin ei sekään hääviä menoa ollut. Ja menihän se pakkikin sekaisin kilometrin jälkeen. Se siitä varmasta paikasta.

FinnSpringistä suunnattiin Linkkosen poikamiesboksin kautta Pohjois-Italian vuoristolaaksossa sijaitsevaan Primieron kylään. Kyseisessä mestassahan järjestetään ensi kesänä nuorten MM-skabat, meikäläisen kauden tärkeimmät kisat siis. Harjoitusviikko antoi aika hyvän kuvan siitä maastotyypistä, joka kisoissa on hallittava. Penkkaa on jaksettava polkea niin ylä- kuin alamäkeenkin ja tiukkoja rinnerasteja on osattava ottaa kovasta vauhdista. Viikon aikana itselle vahvistui se, että näissä kisoissahan voisi oikeasti pärjätä. Joka päivä heitettiin pari treeniä, joista päätreeneinä toimi kilpailunomaisesti juostut sprintti, keskimatka ja pitkämatka. Pääosa treeneistä juostiin 1000-1500 metriä merenpinnan yläpuolella, jonka vaikutusta en ainakaan itse sen koommin huomannut, vaiko siitäkö se hengästyminen ylämäissä johtuikin? ;)
Itse paikkanahan Primiero oli suurta priimaa ja kun kelitkin suosi niin nousee viikko mukavuusasteikossa melko korkealle. Tuli siiinä loppuviikosta sitten pikku tauditkin otettua, mut pakkohan se reenata oli, ja kai se kannattikin. Ainakaan viä ei oo mitään sydänlihastulehdukseen viittaavaa ilmenny. Sunnuntaina edessä Sm-maastot, keskiviikkona rintti, torstaina medeli ja sunnuntaina yberpitkä. Kuulostaa hyvältä.

Jotain kuvii reissusta täältä.